Tämä blogi on oodi kahdenkympin kriiseilylle, elämäntuskalle ja himmeästi hohtaville kultareunuksille. Eli lyhyesti sanottuna siis seikkailulle, jota elämäksikin kutsutaan.
Kategoriat: ihmissuhteet, elämä, hyvinvointi
Suosituimmat: 9
Kuumimmat: 704
Uusimmat: 17

Heipparallaa! On kulunut tovi taas edellisestä postauksesta, mutta kaikki syksyinen häslinki ja stressi on tänäkin vuonna vienyt viimeisetkin jäljellä olleet mehut veks. Oon muun muassa kirjotellut Kalevaan juttua, uusinut kolme hylättyä tenttiä (fuksivuoden parhaat onnistumiset) ja yrittänyt keskittyä myös omaan jaksamiseen vähän enemmän. Oon todennut, että koko kesä töissä oli pahin mahdollinen virhe, kun ajattelee sitä työmäärää, jonka tänä syksynä oon joutunut tekemään. Jouluna mun pitäisi...

Epävarmuuksia. Niitä on meillä kaikilla. Ne kulkevat mukanamme läpi elämän. Ne kasvavat, muuttuvat ja poistuvat ajan kanssa. Ne saavat meidät nopeuttamaan askeliamme kiiltävien pintojen kohdalla. Ne ovat läsnä unettomien öiden pimeinä tunteina pyöriessämme lakanoissa. Ne saavat meidät puhumaan rumasti muista, mutta myös itsestämme. Ne rajoittavat, estävät ja sulkevat ovia lupamme kanssa, mutta ilman lupaamme ne ovat voimattomia. Miksi silti niin monet meistä antavat niiden rajoittaa elämäämme?...

Sunnuntaiaamu. Päässä jyskyttää, kurkkua kuivaa ja auki unohtuneiden verhojen välistä paistava aurinko sattuu silmiin. Yläkerran naapurin bändi aloittaa jälleen kerran aamuharjoituksensa täsmälleen hiljaisuuden loputtua. Mieleeni palaa vähitellen kuvia viime yön tapahtumista. Kännykkääni en uskalla edes avata. Vedän peiton pääni yli ja toivon voivani piiloutua sen alle loppuelämäkseni. Voi vittu. Maailmanluokan morkkis, kuulostaako tutulta? Minulle ainakin. En pysty edes yhden käden sormilla...

Miksi minä en näytä tuolta? Miksei minulla ole boheemia yksiötä, jossa värisävyt vaihtelevat vuodenajan tai mielialan mukaan? Elämässäni on varmasti jotakin vikaa, kun maanantai ei ala lausahduksella "Be happy, it´s Monday".Pikemminkin haluaisin heittää herätyskellon seinään ja jäädä maleksimaan sängyn pohjalle. Pitäisikö tässä ehkä huolestua? Olen kohdannut näitä ajatuksia teinivuosista saakka ja ihan syystäkin. Sosiaaliseen mediaan eli someen kasvaneena olen nähnyt, kuinka ihmiset elävät...

Ah, ja taas ollaan jännän äärellä! Nimittäin aiheena tänään yksi allekirjoittaneen lemppareista: Tinder. Pohjustetaan tätä blogitekstiä sen verran, että itse olen viettänyt kyseisen sovelluksen maailmassa enemmän ja vähemmän aikaa viimeiset kolme vuotta. Väliin on mahtunut myös pidempiä taukoja, jolloin luulin kohdanneeni jonkun spesiaalin yksilön, niin sanotusti timantin sieltä kivien joukosta. Valitettavasti lähempi tarkastelu on aina osoittanut, että kyseessä on ollut korkeintaan...

Vihdoin on munkin aika kirjoittaa ensimmäinen blogiteksti ilman symbioosin toista osapuolta, Juliaa. Mun kesä on kulunut lähinnä työpaikalla esiliina vyötäröllä ja iloinen asiakaspalveluilme kasvoilla. Toisaalta oon myös ravannut kesästä yli kuukauden verran sairaalassa ja yksityisellä lääkärillä huimauksen ja pahoinvoinnin takia. Ei ehkä ihan sellainen ihannekesäloma, jonka olisin halunnut, ja syksyyn mennäänkin ei niin levänneenä, mutta helpottuneena siitä, että koittaa taas se tavallinen...

Yhdessä hetkessä pintaKimmeltelee auringonvalossaPeilaten katsojaansa kauniistiJa peittäen alleen kaiken senMitä syvyys pitää omanaanJoka nosteen voimattomuuteen uppoaa Hetki ei kestä ikuisuuttaVaikka niitäkin meri näkee toisinaanHetkiä joissaaika onnistuu katoamaanJoskus lähes kokonaanHetkiä joita meriJää aina kaipaamaan Saapuu vetovoima niin suuri ja voimakasEttä pinnan aaltojen on mentäväVaikka ne eivät aina tahtoisiVaikka ne eivät aina uskaltaisi Vaikka joskus lähteminen satuttaisi Pian...

Ajauduin eilen keskusteluun, jonka aihe jäi kummittelemaan mieleeni myös tämän päivän aamuvuoron ajaksi. Keskustelu alkoi kuvasta, jonka toinen blogimme kirjoittajista, Vilma, oli jakanut Instagramiinsa. Itse en nähnyt kuvassa tai sen jakamisessa mitään outoa, mutta se onnistui herättämään keskustelua siitä, mitä on soveliasta tai sallittavaa jakaa somessa. Aihe on pyörinyt mielessäni jo aikaisemminkin, sillä reilu viikko sitten kävin keskustelua ystäväni kanssa, jossa pohdimme miten...

Mä oon viettänyt suurimman osan nuoruusiästäni sinkkuna, ja jos totta puhutaan, niin alan olla siinä jo melko hyväkin. Parisuhteissa taas taidan olla vielä sillä tasohyppelyn ensimmäisellä levelillä, jossa ei edes checkpointteja näy. Pysyttelen siis suosiolla aiheessa, josta tiedän osaavani kirjoittaa. Idea tähän postaukseen syntyi eilen illalla herättyäni aivan liian myöhäisiltä päiväunilta. Kömpiessäni vielä puoliksi ”mikä maa, mikä planeetta” -tokkurassa keittiöön satuin törmäämään...

”Kuuntele nyt tarkkaan. Sä olet hyvä nainen vaikeasti masentunut. Tarvitset terapiaa.” Miten tähän päädyttiin? Oon pitkäaikaissairas, ollut jo viimeiset kolme vuotta. Tiesin, että mun tapauksessa masennukseen sairastuminen jossain vaiheessa elämää on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Siitä huolimatta viime kesän lopussa psykiatrin suusta tulleet sanat pysäyttivät. Olin ihan varma, että mä olisin se poikkeus tässä asiassa. Oon aina ollut porukan pelle ja hoitanut tilannekomiikan avulla vaikeatkin...

12 kertaa vuodessa, kerran kuussa ja meidän tapauksessa seitsemän helvetillisen päivän ajan saadaan kylään meidän kaikkien naisten lempparivieras, verinen paroni. Tämä menkkamonsuunikausi on täynnä ailahtelevia mielialoja ja toinen toistaan erikoisempia mielitekoja. Eikä tässä vielä kaikki, sillä jotta elämä ei kävisi turhan hohdokkaaksi, niin paroni päättää vielä aikansa kuluksi repiä sisuskalut sielua myöten pihalle tuosta oi niin käytännöllisestä reiästämme. Monsuunikausia edeltää tietenkin...

Joskus tuntuu siltä, että on helpompi kirjoittaa omista tunteistaan paperille. On se sitten ollut rakkautta tai surua, meillä molemmilla on ollut hieman haasteita ilmaista näitä fiiliksiä ainakaan kasvotusten. Siksi onkin olemassa paljon ihmisiä, joille on ollut tai on yhä edelleen jotakin tärkeää sanottavaa, mutta koskaan ei ole ollut kyllin rohkea ilmaisemaan niitä ääneen. Tämä postaus kokoaa yhteen eri ihmiset, eri tarinat ja täysin vastakohtaiset tunneskaalat. Tämä postaus täyttyy...

Ensimmäisen kerran tapasimme vuonna 2016 Ruisrockissa yhteisen kaverin kautta. Muistan kuinka istuimme anniskelualueella (missäpä muuallakaan) nauttimassa auringosta ja kuuntelemassa kuinka Chainsmokers soitti taustalla. Katseemme kohtasivat ja lyhyiden esittelyjen jälkeen hipaisimme toisiamme varovasti. Aivan kuin ohimennen sormeni pyyhkäisi auringossa kuumentunutta pintaasi.Siitä alkoi tämä kolmen vuoden on/off-suhde, johon on mahtunut näiden ihanien ja rakkaudentäyteisten hetkien lisäksi...

Heippa! Koska edellinen postaus oli ehkä hieman synkähkö, on aika vaihtaa aihe täysin toiseen äärilaitaan. Klassisen sanonnan "Valmentajat ei pelaa" mukaan päätimmekin jakaa teille lukijoille parhaat parisuhdevinkkimme. Emme ole kuitenkaan alan eksperttejä, toisin sanoen kumpikaan meistä ei sattuneista syistä omista parisuhdetta, mutta me molemmat tuumimme, että olemme kokeneet jonkin verran rakkaudessa epäonnistumisia ja myös muutamia onnistumisia, jotka ovat vieneet meitä elämässä eteenpäin....

Tulosviikko. Sana, joka lähipiirissäni oli merkattuna kalenteriin nimellä helvettiviikko. Henkilökohtaisesti olisin ehkä itse yrittänyt levittää sateenkaaria ja pinkkejä yksisarvisia tapani mukaan tämänkin käsitteen ympärille, mutta näin helvettiviikon loppupuolella voin todeta nimen kuvaavan paremmin kuin hyvin näitä kulunutta viittä päivää. Näihin päiviin on mahtunut verenpaineen nousua, sydämen takykardista rytmiä ja Opintopolun epätoivoista päivittämistä. Tunneskaala on vaihdellut...