Tämä on tosisatu siitä, miten päädyin ranskalaiseen linnaan koronakaranteeniin minulle ennestään tuntemattoman aatelisperheen kanssa, ja miten tuo kahden kuukauden lockdown johti siihen, että päädyin Rinsessaksi Ranskaan.
Kategoriat: lifestyle, matkailu, rakkaus
Suosituimmat: 7
Kuumimmat: 5
Uusimmat: 16

4.6.2020 Olin jo soittanut kihlausuutiset perheelleni Suomeen ensimmäisenä karanteeninjälkeisenä päivänä, ja reaktiot olivat vaihdelleet epäuskoisesta naurusta, no, epäuskoiseen hiljaisuuteen, mutta lopputulema oli lopulta kuitenkin ollut se, että kaikki olivat olleet iloisia - vaikkakin osa varmaan ajatteli minun olevan vieläkin hullumpi kuin mitä oli aikaisemmin ajatellut. Hippinaiselle ja Sarjakuvataiteilijalle olimme halunneet jakaa uutiset seuraavaksi, olivathan he alusta saakka...

27.5.2020 Kaksi viikkoa kaupungissa, Aatelisen asunnossa, ja olen totuttelun jälkeen hyväksynyt tämänhetkisen asiainlaidan. Asunto ei tosiaan ole puitteidensa (puutteidensa) vuoksi se miellyttävin - linnasta tuoduista antiikkihuonekaluista ja Aatelisen ostamasta kahvinkeittimestä huolimatta - mutta kaupunki, jossa se sijaitsee on kaunis. Ja miten ihanaa on kahden kuukauden linna-arestin jälkeen voida liikkua vapaasti! Ja huomenna, paikkojen vihdoin avautuessa pääsen nauttimaan pikkukaupungin...

12.5.2020 Tänään en herännyt auringonsäteisiin, jotka tälläkin hetkellä yrittivät pujahtaa satoja vuosia vanhojen ikkunaluukkujen lävitse linnan kamariin, vaan puheensorinaan, joka nousi kadulta Aatelisen kaikuvaan kaupunkiasuntoon. Avattuaan pimennysverhot, ikkunan ja ikkunaluukut ja päästettyään kadun äänet täyttämään makuuhuoneen Aatelinen käveli alasti keittiöön. Tuntui omituiselta. Jotenkin väärältä. Koko tuntemamme ajan olimme nukkuneet vierekkäin linnan toisen kerroksen...

11.5.2020 Karanteeni on ohi! En voi uskoa kokemaani todeksi. Viimeinen puoli vuotta, etenkin nämä kaksi linnassa vietettyä kuukautta, ovat olleet eräät elämäni kummallisimmista. Olin pelkästä spontaanista päähänpistostapäätynyt maahan. Mitä kummallisemman sattumien sarjan johdattelemana olin kielitaidottomana, rinkka selässä, vailla tulevaisuudensuunnitelmia päätynyt asumaan ranskalaiseen linnaan minulle ennestään tuntemattoman aatelisperheen kanssa. Minä, niskasta nilkkoihin tatuoitu...

10.5.2020 Sosiaalinen koe oli päättymässä. Kahdeksan viikkoa saman katon alla neljän minulle ennestään tuntemattoman ihmisen kanssa: Linnanherran, joka oli asunut linnassaan vuosia yksin ja ollut etäinen Pojilleen, jotka taas olivat olleet lähes koko elämänsä läheisiä keskenään, aina siihen saakka kunnes nuoremman Tyttöystävä oli astunut kuvioihin. Tilanne olisi ollut erikoinen jo pelkästään heidän jäädessään kahdeksi kuukaudeksi samojen seinien sisään. Mutta sitten olin vielä minä,...

8.5.2020 "Okei", olin jossakin spontaanissa tunnepuuskassani vastannut, kun Aatelinen eilen jälleen kerran kasuaalisti ehdotti naimisiinmenoa. En tiedä miten tosissaan hän oli näinä kertoina ollut, mutta eilen se oli tuntunut erilaiselta. Vaaleanpunainen kupla oli puhjennut, olimme nyt todellisessa elämässä. Hän oli ollut vastauksestani vähän hämillään. Ja miksei olisi ollut, olinhan kertonut jo ensitapaamisellamme etten ollut koskaan halunnut naimisiin. Julistin pitäväni avioliittoa...

7.5.2020 Tämä päivä sulki sisäänsä lähes kaikki ihmiselle omaiset tunteet ja sylkäisi ne voimalla ulos. Aamupäivällä Aatelinen ajoi kaupunkiin hoitamaan sairausloma-asioitaan. Yksin, siitäkin huolimatta että olisin halunnut mukaan. Ilmapiiri linnassa tuntui eilisestä huolimatta jostakin syystä viileältä, enkä tiennyt miksi. Aatelisen hypättyä autoon Linnanherra kysyi mitä aikoisin tehdäconfinementinpäätyttyä, lähtisinkö Suomeen vai matkustelisinko lisää. Näköjään Aatelinen ei ollut...

6.5.2020 Vaihtaessani Aatelisen verisiä siteitä uusiin muiden katsellessa uteliaina vierestä, tunsin itseni ensimmäistä kertaa osaksi joukkoa, vaikken ollutkaan enää pitkään aikaan ollut vain se outo linnaan eksynyt tyyppi, joka remontoi päivät kylpyhuonetta, istuu sitten samaan illallispöytään linnan väen kanssa ja kiipeää Linnanherran pojan sänkyyn, ja vaikken ollut "muistanut" pyytää ensimmäisen karanteenikuukauden loppumisen jälkeen palkkaa työstäni, koska halusin tehdä osuuteni linnassa,...

5.5.2020 Yritin pitää itseni kiireisenä maalaten ovenkarmeja, mutta löysin itseni jatkuvasti olohuoneesta tsekkailemasta puhelintani. Aatelinen oli lähtenyt aamulla leikkaukseen, vihdoin, viisi päivää onnettomuuden jälkeen, eikä kukaan tiennyt koska hän pääsisi kotiin. Kahvitauollani Linnanherra tuli keittiöön, jossa näpyttelin viestiä otsa kurtussa, kaatoi kahvia itselleenkin ja istui viereeni pitkän illallispöydän päähän. "Älä ole huolissasi", hän sanoi, vaikka hän oli selvästi...

2.5.2020 Toukokuu! Vappu oli ja meni, aivan huomaamatta. Aivan kuten meni pääsiäinenkin. Vappua Ranskassa ei varsinaisesti juhlita, eikä tässä poikkeuksellisessa perheessä pääsiäistäkään (kuten ei sen puoleen edes joulua), vaikka aateliset ovat perinteisesti hyvinkin konservatiivisia katolilaisia. Siispä oltuani eristyksissä jo kohta seitsemän viikkoa, ajan rytmi oli hämärtynyt. Tänä aamuna ikkunaluukut avatessamme tajusimme kuitenkin kesän olevan aivan kohta täällä. Maisema oli vehreytynyt...

30.4.2020 Eilen illalla juodessamme ranskalaista erikoisuutta,Piconillaterästettyä olutta, sekä suomalaista erikoisuutta, Koskenkorvaa, ja pelaillessamme Veljen ja Tyttöystävän kanssa Aatelinen alkoi valittaa kättään, jonka oli hajottanut edellisenä vuonna menettäen melkein kaksi sormeaan. Hän oli koko eilispäivän hakannut nauloja käden kipeytymisestä huolimatta, ja sen seurauksena käsi oli illalla turvonnut huomattavasti. "Se on aamulla varmasti jo parempi", hän oli sanonut, mutta...

28.4.2020 Tämän tiistain kunniaksi halusimme tehdä Aatelisen kanssa kastanjakakun! Kastanja on suomalaisessa keittiössä harvinaisuus, mutta Ranskassa kastanjat ovat ilmaista herkkua niille, jotka jalokastanjapuun piikikkäitä pähkinöitä viitsivät kerätä. Koska kastanjasesonki on vasta lokakuussa, jouduimme tyytymään valmiiseen kastanjahilloon. Mikäli palaisin Ranskaan kesän jälkeen, menisimme keräämään kastanjoita ja tekisimme kastanjahillon ihan itse, Aatelinen lupasi. Kastanjakakusta on...

27.4.2020 Kummalliset sattumukset linnassa jatkuivat. Hyllyt rojahtelivat alas, sytkäri syttyi pöydällä itsekseen tuleen ja tornin valo paloi edelleen öisin kenenkään laittamatta sitä päälle. Nauroimme Aatelisen kanssa suututtaneemme Tuberkuloositytön kunnolla suorittamalla tuhmuuksia hänen nenänsä edessä, joten meidän täytyisi yrittää lepyttää hänet. Ensiksi me hakisimme hänet kolmannen kerroksen ateljeesta meidän huoneeseemme, jossa hän oli Linnanherralta saamiemme tietojen mukaan...

25.4.2020 Quarante jours de quarantaine, neljäkymmentä päivää karanteenia! (Sana quarantaine, karanteeni, on johdettu sanasta quarante, neljäkymmentä, ja juontaa historiansa Mustaan surmaan, jonka aikana maahan seilanneiden tuli pysyä laivoissaan neljäkymmentä päivää ennen kun saivat luvan nousta maihin.) Koska nämä neljäkymmentä päivää samassa talossa - vaikkakin sitten linnassa - samojen ihmisten kanssa alkoivat toistaa toistaan, halusimme tänä päivänä tehdä jotakin erityistä, sillä me...

23.4.2020 Puhelin soi. Se oli isäni. En olisi halunnut vastata, sillä tiesin mitä asia koski. En halunnut olla osallisena perintösotkuun millään tavalla sen rikottua jo aivan liikaa, mutta koska suurin osa puheluista ei koskaan tule linnan kiviseinien läpi, päätin velvollisuudentunnosta vastata tienneeni hänen yrittäneen tavoittaa minua jo useamman kerran. Puhelun jälkeen purskahdin itkuun keittiössä, jossa olin ollut leipomassa kakkua. Aatelinen tuli ja halasi. Sanoin olevani...