Puutarhaa, lifetstylea ja DIY-juttuja isolla innolla. Blogia pitää 38-vuotias pihasuunnittelija ja puutarhatoimittaja, joka rakastaa upottaa sormensa multaan.
Kategoriat: puutarha, diy, lifestyl
Suosituimmat: 379
Kuumimmat: 45
Uusimmat: 759

Meidän perhe lomailee yhdessä marras-joulukuun paikkeilla, kun työtilanne on joustavin. Parhaiten puhelinta ja meilejä pääsee pakoon, kun on mahdollisuus suunnata jonnekin pois kotoa. Tällä kertaa matkasimme Dubaihin. Blogi ei ole sen takia juuri päivittynyt. Matkakuulumisia on voinut seurata lähinnä instagramista. Dubai on erikoinen vastakohtien kaupunki. Keskusta on rakennettu niin täyteen leveys- ja korkeussuunnassa, että huimasi. Kaikki on suurta ja kaikkea on paljon. Viimeiset 9 päivää...

Jouluna on ihanaa muistaa ainakin pienesti. Itsetehty lahja on yksi niistä parhaista. Puutarhaharrastajalle itse kerätyt siemenet ovat mieleinen saaminen. Se kertoo välittämisestä, henkilökohtaisesta muistamisesta ja vaivannäöstä. Tiesitkö, että monia siemeniä voi kerätä vielä tähän aikaan vuodesta? Kaunis pussi siemenille on myös ehdoton. Sellaisen voit tulostaa Versoilevan artikkelista. Kuuntele myös minun ja Johannan podcast, jossa kerromme omat siemensuosikkimme, helpot valinnat...

Paketointiin voi suhtautua kuten askarteluun. Uusia ideoita voi keksiä loputtomiin. Jos oma inspiraation lähde on kuivunut, voi vinkkejä kaivaa Pinterestistä. Tein sinne taulun, johon kokosin kaikkein kivoimpia paketteja. Versoilevan sivuilta löydät puolestaan uusimman artikkelin, jonne tein paketointivinkkejä. Ei kun askartelemaan! Ihanaa joulun...

Joulukuu on pyörähtänyt käyntiin melkoisella mylläkällä. Päivät ovat olleet ympäripyöreitä, kun nettikauppaan on valmistunut uusia tuotteita myytäväksi. Ihanaa, raskasta ja niin palkitsevaa saman aikaisesti. Myös Versoileva pitää ihanan kiireisenä. Koska joulu on antamisen aikaa, päätimme tehdä Versoilevan instagram-tilille joulukalenterin. Ja mitä olisi joulukalenteri ilman arvontoja. Onneksi meillä on mahtavia yhteistyökumppaneita! Kaiken hössötyksen ja haipakan keskellä olen onnistunut...

Adventtikranssi on vanha perinne jo 1800-luvun puolelta. Alun perin hevoskärryn pyörään tehty suuri kranssi on ajan kanssa jalostunut ja saanut kuusenhavuja ylleen. Kuusen havut muistuttivat orjantappurakruunun piikeistä. Nykypäivän versioita on useita. Omaa kranssiani koristaa muhkean pohjan lisäksi vain kuivatut heinän kukinnot, puolukat ja kanervat. Adventtiasetelmat tuntuvat tehneen jonkilaisen paluun. Ulkoasu voi olla mitä kekseliäin. Neljä kynttilää saa taipumaan niin monenlaiseen...

En malttanut vastustaa herkkiä jouluruusuja. Olen hieman hillinnyt ostohalujani lähestyvän reissun takia. Mutta kai sitä pari voi hommata? Pienet ja suloiset joulukukat ovat mainettaan helpompia hoitaa. Matkan ajaksi ne voi siirtää viileään vierasmökkiin. Uskon niiden pärjäävän sen verran. Tiesitkö että, jouluruusu on leinikkikasvi, eikä suinkaan ruusu? Hidaskasvuisen taimen kasvatus joulumarkkinoille ottaa vuodesta kahteen. Siksi sen hintakin on hieman kalliimpi. Piskuinen kasvi puskee...

Melkein parasta joulussa on joulun odottaminen. Kaikki pikkujutut mitkä liittyvät jouluun, ilman suurempaa ponnistelua, pelkästään hyvän mielen vuoksi. Askartelu, koristelu, kukat ja leivonta. Niistä syntyy minun joulumieleni. Joku vuosi sitten aikaista jouluhössöttämistä sai hieman anteeksipyynnellä. Tuntuu, että yhä useampi aloittaa jouluilunsa aiemmin vuosi vuodelta. Kauppakeskuksiin ilmestyvät valot eivät enää ole amerikkalaista hapatusta vaan hyvää mieltä. Valoja näin pohjoisessa tuskin...

Joulun odotus on meillä yhtä askartelua. Rakastan nopeita ja toimivia pieniä DIY-juttuja, jotka näyttävät oikeasti kivalta. Olen ennenkin tuunannut valosarjoja filmipurkeilla sun muilla virityksillä. Tänään tekaisin valoihin sanomalehdestä pienet lieriöt. Vähän kuin pikku valaisimet. Sarja roikkuu nyt ikkunan pielessä. Inspiraation sain värikkäistä paperipalloistani, jotka ovat tämän joulun uudet koristeet. Yksi palloista on tehty juuri sanomalehdistä, ja se oli tosi viehättävän näköinen. No...

Viikonloppuna lupaamani kranssi-DIY-video on vihdoin edattu ja se löytyy tämän postauksen lopusta sekä Versoilevan youtube-tililtä. Videossa on runsaasti vinkkejä kranssin tekoon sekä kranssin tekovaiheet. Jos homma on täyttä utopiaa, pääsee videon avulla helposti kärryille siitä miten sitominen aloitetaan. Lue Sannan artikkeli vajaista kransseista Versoilevan sivuilta. Sieltä löytyy myös materiaalit mitä meidän kransseissamme on käytetty. Olisi myös tosi kiva, jos klikkailisitte tilaajaksi...

Kirpputorit ovat viehättäneet minua pikkutytöstä lähtien. Kirppareiden yllätyksellisyys ja arvaamattomuus hyvässä mielessä loivat mystisyyden kehän pölyisten hyllyjen ylle. Muistan hyvin jopa ensimmäisen löytöni. Se oli pieni karvanpala, jota pidin niin suurena aarteena, etten tohtinut ensin pyytää äitiä ostamaan sitä. Niinpä piilotin sen kirpputorin kirjahyllyyn, missä kävin ihmeellistä silkipehmeää karvaa morjestamassa, kun vierailimme kirpputorilla. Lopulta rohkenin pyytää sitä äidiltä....

Joko olet osallistunut Kukkalan Sannan #kranssiLOVE haasteeseen? Homma on helppoa. Teet kranssin, kuvaat sen instagramiin tai blogiin ja tägäät kranssin haasteen tunnuksella. Pakkohan tähän oli tarttua. Niin ihania Sannan haasteet ovat. Olin tällä kertaa vähän spesiaaliasemassa, koska Sanna tuli meille kylään. Sain ohjausta kädestä pitäen. Toiveena ja ajatuksena oli tehdä jouluinen, ilmava ja rento kranssi messinkiseen kranssirenkaanseen. Halusin jättää renkaan kaunista pintaa näkyviin...

Rautalanka ja paksumpi alumiinilanka ovat ihania askartelumateriaaleja. Kieputtamisessa on jotain terapeuttista ja kivaa. Rautalanka taipuu niin monenlaiseen helppoon ja vaikeampaan askarteluun. Ajan saatossa kaappiin on kertynyt erilaisia rullia eri väreissä ja vahvuuksissa. Kieputtelin eilen helpon kynttelikön mustasta alumiinilangasta. Paksu lanka on pehmeää, helposti taipuvaa, mutta kuitenkin tukevaa. Loistava yhdistelmä juuri tällaisiin juttuihin. Kynttelikkö on taivuteltu yhdestä...

Meillä on valtava timanttituija, joka kestää saksimista yllin kyllin. Siitä syntyy monet askartelut joka vuosi. Tuija on pehmeä käsitellä ja puu on ilahduttavan lähellä. Ja miten helpottavaa, kun ei tarvitse huolehtia jokamiehen oikeuksista. Tuija on taipunut tähän mennessä tähdeksi, kranssiksi, pakettikoristeiksi ja ties miksi. Tähti tuijasta on tehtävä joka vuosi. Niin kiva se on. Jaoin alla olevan kuvan viime viikonloppuna mun instassa. Tähden ohjeita on kyselty kovasti, joten päätin tehdä...

Kuivatut appelsiinirenkaat on kiva askartelu jouluun. Valmistaminen on helppoa ja appelsiineja voi käyttää monipuolisesti erilaisiin koristeluihin ja kransseihin. Olen tehnyt näistä esimerkiksi nauhoja ja koristeita paketteihin. Tyypillisimmin käytän näitä kuitenkin asetelmiin ja kransseihin. OHJE1. Tee appelsiinistä 3–4 mm paksuja renkaita terävällä veitsellä.2. Ripottele päälle tomusokeria hieman. 3. Anna kuivua uunin alimmalla tasolla noin 3 tuntia 75 asteessa. Tomusokeri tuo...

Olen ilahtuneena seurannut viime vuosien viherkasvibuumia, joka näyttää aina vain jatkavan voittokulkuaan. Viherkasvit tuntuvat valtaavan myös sisustusharrastajien ja -ammattilaisten koteja. On ollut ihanaa ihailla suomalaisia sisustajia, jotka käyttävät kasveja tyylikkäästi niin, että ne ovat osa kokonaisuutta. Vihersisustamista parhaillaan. Sellaisista kuvista on kiva inspiroitua itsekin ja bongata mielenkiintoisia kasveja. Juttelin aiheesta Hernepensaskujanne-blogin Johannan kanssa....