Kategoriat: lifestyle, tyyli, kauneus
Suosituimmat: 0
Kuumimmat: 104
Uusimmat: 710

Vaikka marraskuu on vasta vaihtunut, puhuttaisiinko hetki joululahjoista? Nimittäin niistä itsetekemistä, tekijänsä näköisistä pienistä muistamisista, jotka ilahduttavat saajaansa. Itsetehtyjen joululahjojen kohdalla suosittelen aloittamaan ainakin suunnittelun jo hyvissä ajoin. Vaikka marraskuussa ei yleisesti ottaen saisi vielä kovasti jouluttaa, mutta ajattele itseäsi. Välttyäksesi pahamaineiselta joulustressiltä, suosittelen käyttämään marraskuun masentavat ja pimeät illat lahjojen...

Niin se mieli muuttuu, kun silmä tottuu uusimpiin trendivillityksiin. Syyspukeutuminen on saanut tänä vuonna jo uudenlaisia variaatioita#lahkeetonlokakuu -haasteen ansiosta, mutta nyt ilmojen viiletessä huomaan aamuisin kaivavani kaapista entistä useammin jotakin sukkahousuja lämpimämpää, kuten esimerkiksi: VÄRILLISET (KEINO)NAHKAHOUSUT Keinonahkalegginssit ja -housut ovat olleet jo pienen ikuisuuden syys- ja talvipukeutumiseni kulmakiviä. Kaapin perälle on tullut haalittua mustia pöksyjä,...

Ystäväni @norpppis on killeri keksimään vaatteiden teemakuukausia. Menneinä kuukausina on välillä suosittu printti t-paitoja sekä erilaisia kuoseja ja värejä. Nyt on aika heittää housut kaapin perimmäiseen nurkkaan, kun kerran säätkin vielä suosii. Mistä sitten on kyse? #lahkeetonlokakuu = Lokakuun asut koottuna ilman housuja SÄÄNNÖT: 1. Sukkiksia ei lasketa housuiksi - menetkö ilman? Mustilla? Tavallisilla ihonvärillä? Vai leikitteletkö väreillä ja kuoseilla? Siinäpä vasta...

Saanenko myös paljastaa pienen salaisuuden, jota jotkut voisivat kutsua jopa epäsuosituksi mielipiteeksi. Nimittäin, rakastan syksyä. Syksyn fiilistely voi tuottaa jopa pientä häpeää. Ei sitä kehtaa viimeisinä hellepäivinä ääneenkään myöntää, että salaa toivoisi jo villasukkasesonkia. Nyt on kalenterit käännetty virallisesti syksyyn, ja minäkin kehtaan sanoa sen ääneen: Oi syksy, tervetuloa. Astut kuvaan erilaisempana kuin aikaisemmin, mutta silti niin samanlaisena. Syksyn parasta antiahan on...

Koronakevät on saanut muut maalaamaan tai jotkut jumppaamaan. Minut se on saanut yllättäen tekemään käsitöitä. Eilen ja tänään heilutin pitkästä aikaa virkkuukoukkua ja taiteilin peikonlehden ruman muoviruukun ympärille juuttikorin. Korin virkkaaminen oli sen verran helppoa ja terapeuttista, että saatan virkata vielä tällä samalla ohjeella esimerkiksi kylpyhuoneeseen pienempiä säilytyspurkkeja. Tarvitset: 1. Virkkuukoukun - 14 cm / 3.5 mm 2. Juuttinarua - 2 mm paksuista (itselläni oli...

Ajattelin esin, etten julkaise tätä postausta näin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Nimittäin tällä hetkellä monen arki on kaaoksessa ja suurimmat mietteet suuntautuvat siihen, miten ihan tavallinen arki saadaan pyörimään. Koen, että siinä juuri tämä kaiken kamaluuden kauneus piileekin. Elämä ei saa pysähtyä, eikä omia haaveitaan saa unohtaa. Ainakin omalla kohdallani haaveet ja tulevaisuuteen katsominen on se, joka pitää pyörän pyörimässä ja järjen päässä. Vielä pari viikkoa sitten luulin...

"Books are like mirrors: if a fool looks in, you cannot expect a genius to look out." - J.K. Rowling Niin se vaihtui meilläkin aurinkoloma kotoilulomaksi. Ei toki tässä tapauksessa koronaviruksen takia, vaan ihan siitä syystä, että toisen meistä lomatoiveet eivät menneet työpaikalla läpi. Toki olen hyvinkin huojentunut siitä, että emme päässeet lähtemään reissuun. Viime ja seuraava viikko olisi kuulunut kulua Kap Verden auringon alla, mutta vietän sen tässä tilanteessa mieluusti ihan vaan...

"Siis lukeeko joku vielä blogeja?" "Miksi sä kirjoitat blogia?" "Siirtyisit sinäkin instaan, sillä ne muutkin henkilöbrändiään pyörittää!" On varmasti sanomattakin selvää, että blogini on ollut murrosvaiheessa jo tovin. Varsinkin tuota ensimmäistä kysymystä olen itsekin pohtinut - ja paljon! Bloggaaminen on kuulunut harrastuksiini jo yli kymmenen vuotta. Se on ihan järkyttävän kauan, jos miettii, että hiustenikaan väri ei ole pysynyt samanlaisena edes puoliakaan tuosta ajasta. Silti yksi on...

On ihan tavallinen torstai-ilta. Keittiön ikkunasta näkyy auringon viimeiset säteet, jotka ihan juuri painuvat pimentoon. Tässäkö ne olivat, ne lämpimät ja valoisat illat? Viilenevä syksy kipristelee jo varpaissa, ja tekee mieli pesiytyä sohvan nurkkaan sykkyrälle. Voi miten kauniin haikealle tuo kuulostaakin, mutta ketä tässä koitan edes huijata. Tuli siellä sohvalla kulutettua niitä hellepäiviäkin – ja vieläpä hyvällä omallatunnolla. Tämä kesä oli siitä mahtava, että se kului sopivassa...

If it includes wearing a summer dress my answer is yes!Säästä ei parane valittaa, onhan se ehkä turhinta ikinä. Mutta saanenko kysyä, missä piileksii kesämekkokelit? Kesä on luonnollisesti kesämekkojen kulta-aikaa, joten tänä kesänä niitä on pidetty palelemisen uhallakin. Älä ota tästä neuvosta koppia, ellet tahdo olla toistamiseen flunssassa niin kuin meikäläinen. Nämä viileät kesäilmat ovat kirvoittaneet minua miettimään vaihtoehtoista pukeutumista viikon päästä oleville...

Juhannuksen tomut ja lehmänlannat on kopisteltu jo kengistä pois, ja kukkaseppeleet on lakastuneet. Silti ääni on edelleen käheä ja suussa maistuu orastava muisto saunajallusta. Tämä juhannus oli täynnä sopivassa suhteessa perinteitä ja uusia kokemuksia. Perinteikkäästi … … kokoonnuttiin viettämään juhannusta ystäväni maatilalle. Perjantai-iltana laiturinnokassa ystäväni kanssa yritettiin muistella koska olemme viettäneet ensimmäistä juhannusta yhdessä. Ja tultiin siihen tulokseen, että n....

TUHANSIA JA TUHANSIA KIRJOITETTUJA SANOJA. SATOJA KONEELLA NAKUTETTUJA SIVUJA. MUTTA YKSIKÄÄN NIISTÄ EI PÄÄTYNYT BLOGIIN. SYNTYI 211PÄIVÄN MITTAINEN HILJAISUUS. Ja hitto vie, tämä hiljaisuus teki hyvää. Tällä hetkellä vieressäni on musta kansio, jonka kannessa komeilee iso X. Kansien sisällä on paperi, jonka takia täällä on ollut normaaliakin hiljaisempaa. Paperi, jonka eteen tuli tehtyä hitokseen töitä. Paperi, joka sai minut huudahtamaan ”hitto mä tein sen”. Mustien kansien välistä...

Kuka muu on yhtä häkeltynyt siitä, miten nopeasti tämä vuosi on kulunut? Ajankulun realiteetit iskivät vasten kasvoja viimeistään siinä vaiheessa kun tajusin, että töihin paluu tapahtuu parin viikon kuluttua. Tuntuu kuin vasta eilen olisi ollut maaliskuu ja opintovapaa oli vasta aluillaan. Vaikka aika onkin kulkenut nopeasti on tämä 9 kuukautta pitänyt paljon sisällään. Ei varmaankaan tule yllätyksenä jos kerron, että opintovapaa teki hyvää niin henkisesti kuin fyysisestikin. Opintovapaa...

Nahkarotsi on jo vaihtunut villakangastakkiin, t-paidan päälle on vedetty neule ja släpärit heitetty kesävaatelaatikkoon. Puhumattakaan, että ilman sukkiksia pärjäisi tässä hameessa. Mutta pysähdytäänkö silti hetkeksi ihastelemaan tätä hametta? Viime keväänä metsästin vapuksi jotain pirteää, kirjavaa mutta kuitenkin hieman juhlavaa. Netin alennusmyynnistä bongasin tämän oranssinpunaisen yksilön, joka osoittautui myöhemmin tänä vuonna huivikuosinsa takia myös muotivillitykseksi. Sain...

Tänään värähti taas kuvitteellisessa elämänkellossa iso viisari yhden pykälän eteenpäin, sillä täytin 28 vuotta. Olkoon lähestyvän kolmenkympin syytä tai ei, mutta tänään koin tarvetta palata ajassa vähän taaksepäin, muistellen kultaisia synttärimuistoja näiden kuluneiden vuosien varrelta. Saanenko esitellä, tässä niistä kuusi mieleenpainuneinta: Tuhottu Barbie(-kakku) "Jos yhdistää tyttärensä lempi Barbien ja kermakakun, ei voi tulla muuta kuin priimaa!" Näin uskon äitini ajatelleen 21...