Tervetuloa seuraamaan epäsiistin, mutta järjestelmällisen ja siisteyttä rakastavan perheenäidin matkaa kohti siistimpää, järjestettyä kotia!
Kategoriat: siivous, järjestys, lapsiperhe
Suosituimmat: 129
Kuumimmat: 128
Uusimmat: 27

Mitä tapahtuu, kun meidän perheen äiti sairastaa? Toisaalta paljon ja toisaalta ei niin mitään. Olin kolme päivää kipeänä kaksi viikkoa sitten. En jaksanut tehdä mitään. Sain onneksi seurata maata sohvalla ja levätä. Samaan aikaan lapset touhusivat omiaan ja tekivät mitä halusivat. He viihtyivät ja antoivat minun levätä. Mies oli ainakin yhden illan raksalla, mutta muuten oli sitten auttamassa ja huolehtimassa lapsista. Mitä ei tapahtunut? Kukaan ei siivonnut, kukaan ei järjestellyt. Koti oli...

Alkuvuosi on ollut aikamoista haipakkaa. Tekemistä riittää niin kotona, töissä kuin raksallakin (ainakin miehelle), sairasteluakin on ollut ja olen aloittanut uuden harrastuksen: minusta on tullut ENJOneuvoja. Yhtä juttua tai oikeastaan kahta - nimittäin urheilua tai edes jonkinlaista liikkumista ja blogin päivittämistä - en ole erityisemmin onnistunut mahduttamaan arkeeni. Nyt vasta viime päivinä olen pyrkinyt tekemään pieniä lihaskuntopyrähdyksiä käyttämällä lapsia painoina. Blogiin olisi...

Olen huomannut, että puhtaus tarkoittaa ihmisille erilaista tai eritasoista puhtautta. Sen lisäksi puhtaus aistitaan eri tavoin. Minä aistin puhtauden yleensä visuaalisesti. Ihailen puhdasta lattiaa ja puhtaita tasoja. Lisäksi nykyisin ihailen joihinkin kaappeihin tullutta väljyyttä ja sitä, etteivät tavarat ole hujanhajan. Tästä syystä varmasti myös sellaiset asiat kuin pedattu sänky on mielestäni heti puhtaamman (siistimmän) näköinen kuin avoin sänky ilman päiväpeittoa tai petaamaton sänky,...

Siivottu on, vaikka ihan niin tiiviisti en ole täällä ollut raportoimassa kuin vaikkapa viime vuoden puolella. Olen muutamana päivänä puunannut erityisen hyvin tuota meidän keittiötä. Kohteena on ollut keittiön tasojen ja kaappien lisäksi uuni ja yläkaappien päälle kertyvä pöly (yläpölyt). Kotimme katto kohoaa korkeimmillaan vähän reiluun kolmeen metriin (uudessa kodissa 2,8 metriin), joten kaappien päälle jää tyhjää tilaa. Kaappien päällä on meillä yleensä ollut tavaraa säilytyksessä (esim....

Hieman täytyy vielä palata yhden aiemman tekstin aiheeseen. Muutama lisäys, täydennys, selvennys ja kuva siis jatkona tälle tekstille. Lähtenyttä määrää laskeskelin, mutta listalta jäi kuitenkin puuttumaan jotain, joten tässä täydennetty lista: 9-10 banaanilaatikollista sekalaista tavaraa fb:n roskalavan kautta5 pussillista lakanoita, pyyhkeitä yms. HopelleVaatteita ja muuta tavaraa kirpparin kautta uusiin koteihinTavaraa on myyty myös tori.fi:n kauttaVaatteita on lähdössä myös lahjoituksena...

Laitoin eilen Instagramiin (kannattaa muuten seurata sielläkin @cleaniina, kaikki siellä julkaistu ei löydä tietään tänne blogin puolelle) kuvan siitä, kuinka pitkästä aikaa makoilin sohvalla peiton alla. Sain lapset poikkeuksellisen helposti nukkumaan, mies oli urheilemassa ja meillä ei ollut mitään kotitöitä odottamassa. Olin toki pessyt lattian juuri ennen kuin laitoin 3veen nukkumaan (1vee jo nukkui) ja muut hommat olivat muutenkin niin hyvällä mallilla, että saatoin rentoutua eikä mielessä...

Tavaroiden karsiminen tuntuu ja on pitkä prosessi. Tuntuu, että kodissa riittää karsittavia kohteita loputtomiin. Aina yhden kohteen karsimisen jälkeen, on mielessä ainakin 3 uutta kohdetta tai tavararyhmää. Tämän lisäksi käy myös niin, että jokin kohde tai tavararyhmä, jonka olen jo mielestäni karsinut (tai päättänyt olla karsimatta, esimerkkinä kirjat), tulee pienen muhimisen jälkeen uudestaan mieleen ja osaankin karsia vielä hieman enemmän kyseisestä kohteesta/tavararyhmästä. Teen siis...

Muutaman päivän blogissa on ollut hiljaista. Tai no on täällä liikennettä ollut, mutta tekstejä ei ole ollut julkaistavaksi. Muutama teksti on tuossa lunnoksena tekeillä: viimeistelyä ja kuvia vaille valmiina, joten eiköhän pian ole uutta luettavaa (vaikka kai tämäkin lasketaan). Meidän perheeseen iski aivan kamala, vuoden pahimmaksikin tituleerattu flunssa. Lapset tulivat ensin kipeiksi, sitten minä ja viimeisimpänä mies. No ei tämä toki lapsiin tunnu kummemmin (nenät vuotaa ja nukkuvat...

Joitakin viikkoja sitten Jenny+ ohjelmassa oli aiheena "Tavara on uusi läski". Iinspiroiduin erityisesti ohjelman kohdasta, jossa Oma koti valkoinen-bloggari kertoi liinavaatteistaan, joita hänellä oli vain kahdet: toiset sängyssä käytössä ja toiset pesussa tai puhtaana kaapissa. Kyseinen kohta aiheutti minussa niinpäihantotta-reaktion ja siitä asti olen pohtinut ja haaveillut karsivani myös lakanoita. Hänen kodissaan oli kyllä paljon muutakin, mihin tykästyin, mutta ensimmäisenä kolahti nämä...

Ostolakko... Kiehtova, mutta myös vähän pelottava asia. Osaisinko oikeasti olla ostamatta? Vaatteita? Astioita? Kirjoja? Mitään tavaraa? Tänään luin Yle:n jutun kahdesta ostolakkopäätöksen tehneestä naisesta. Nyt, kun tavaraa on hyvin vähennetty kodista (vaikka matkaa valmiiseen vielä onkin), olisi surullista, jos sitä alkaisi taas kertyä uusien hankintojen myötä. Vaatteet on nyt karsittu hyvään määrään, astioita on enemmän kuin tarpeeksi (mutta entä uudet muumimukit?!). Kirjoja minulla on...

Metallinen pilli. Aina välillä tulee mieleen, että joihinkin aiempiin kirjoituksiin liittyen täytyisi tehdä joku lisäys, päivitys tai tunnustus. Aivan tekisi mieli numeroida tuo otsikko, kun olen melko varma, että näitä tulee jatkossa lisää! Muovirasiat siirsin marraskuussa alakaapin hyllyltä laatikkoon. Tähän siirtoon olen tyytyväinen. Rasioiden ottaminen on paljon helpompaa ja ne ovat pysyneet järjestyksessä. En ole tyytyväinen kattiloiden ja pannujen olemiseen samassa laatikossa (niitä...

Suunnilleen tältä toivon pöydän näyttävän jatkossa. Meidän kodissa on jääkaapin vieressä, ei kunnolla kuitenkaan keittiön puolella, paljon käytetyllä kulkureitillä pieni pätkä keittiön tasoa. Tuo taso on ajan myötä muotoutunut rojupöydäksi. Siihen kertyy tavarat, jotka ovat siirtymässä paikasta toiseen, jotka odottavat esim. korjausta tai omalle (vaikealle) paikalleen viemistä, jotka eivät äkkiseltään kuulu mihinkään ja myös esim. paperit, jotka odottavat jatkokäsittelyä. Laitoin seuraavan...

Sain kuin sainkin meidän kodin takaisin sille siisteystasolle, jota on tarkoitus ylläpitää. Siinähän kävi sitten niin, että joulun jälkeen meillä on ollut vapaata ja ollaan oltu aika paljon kotona niin joka päivä olen keksinyt itselleni järjestettävän/karsittavan kohteen ja se päivittäinen siisteyden ylläpitäminen on jäänyt vähemmälle. Tänään olikin sitten siivouspäivä ja siistimispäivä. Nyt lasten nukkuessa ja tässä nojatuolissa istuessa voin todeta, että arki saa tulla, koska meillä on taas...

Muiden blogien innoittamana: tässä on cleaniinan vuoden luetuimmat tekstit. Tekstejä tuli marras-joulukuun aikana julkaistua yhteensä 23. Eniten lukijoita keräsi "Vaatekaappi ja muistovaatteet". Toiseksi suosituin teksti oli "ENJO-kutsut". Kolmanneksi eniten lukukertoja tuli "Kohti helpompaa siivousta". (Tälle on tulossa jatkoa kunhan kaikilta näiltä projekteiltani ehdin.) Siistimpää uutta vuotta 2019! (Minulla on juuri täällä hinnoitteluprojekti menossa, joten kirpparille menevää tavaraa...

Olen nyt pidemmän aikaa käynyt läpi vaatteitani ja aiemmin olen saanut jätesäkillisen tai oikeastaan kaksi tai kolme säkillistä karsittua (jos sekään vielä riittää) ja nyt vihdoin alan olla tyytyväinen vaatteiden määrään. Ylimääräisiä vaatteita on ollut ihan järjetön määrä ja nyt puhutaan käytännössä vain minun vaatteistani! Osa vaatteista on tarkoitus lahjoittaa (nämä on katsottu jo erilleen muista) kunhan vain keksin mihin ne lahjoittaisin (vaihtoehtoja tuntuu olevan liian monta) ja osa...