Kirjoittaja on oman elämänsä monitaituri, joka ei tiennyt ennen ensimmäistä koiraansa koirien hoidosta mitään, pelkäsi kuollakseen kissoja ja on kerran maalannut kerrostaloasunnon seinät, mutta päätti kuitenkin alkaa remontoimaan miehensä kanssa lähes 100-vuotiasta omakotitaloa.
Kategoriat: lifestyle, hyvinvointi, remontointi
Suosituimmat: 109
Kuumimmat: 812
Uusimmat: 102

Noniin on jälleen remonttisuunnitelmien vuoro! Viime vuonna saimme yläkertaan uuden lattian, sinisen kammarin valmiiksi, yläkerran ikkunat käytettyä puusepällä ja melkein koko yläkerran käytävänkin tapetoitua. Lisäksi ahersin viikon pihasaunan vierastuvalla ja sain aikamoista jälkeä aikaan vaikka itse sanonkin! Paljoakaan ei oikeastaan enää ole tässä tuvassa laittamista. Tänä vuonna tavoitteena olisi saada pinnoitettua ulkoeteinen uudelleen tummalla paneelilla sekä P&R:n sinisellä...

En ole koskaan ollut kesäihminen. Syksy ja talvi on ollut vuodessa antoisinta aikaa. Aikaa, josta olen nauttinut äärettömän paljon kaikesta huolimatta. Kulunut syksy ja käyntiin lähtemätön talvi on kuitenkin ollut sellainen, että olen jo monta kuukautta ollut valmis vastaanottamaan kevään. Tiedän, että todennäköisesti saamme kolata lunta huhtikuussa enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja hallayötkin voivat jatkua vielä pitkälle kesäkuun puolelle, mutta ah kevät! Kaksi viimeisintä kesää ovat...

Mietin pitkään jaksaako kukaan lukea enää yhtä vuosi- tai vuosikymmenkatsausta, mutta päädyin siihen, että etenkin uusille lukijoille tämähän voi olla ihan kiinnostavakin aihe. Joten lyhyesti ja ytimekkäästi 2010-luku! 2010 Aloitin lukion ilmaisutaison linjalla. Tapasin myös tummatukkaisen abiturientin, josta sainkin itselleni ensimmäisen vakavamman heilani. Ajelimme valkoisella laatikko Volvolla öitä myöden ja katselimme tähtiä. 2011 Elämä on varsin tasaista ja kuitenkin vielä täynnä draaman...

Olen opetellut nukkumaan ja hengittämään uudestaan. Molemmat varsin vaikeita taitoja, kun ne kerran onnistuu kadottamaan. Olen opetellut höllentämään otettani, jotta asiat alkaisivat jälleen itsestään tarttua minuun. Olen yrittänyt tasata puntarin painoja. Ollut vähemmän ruutujen ääressä, jotta olen voinut maalata, lukea tai hengittää. Yritän oppia irti melatoniinista. Suljen ruudut tuntia ennen uniaikaa, haudutan lasillisen valeriaanateetä ja luen Muumilaakson marraskuuta hämärässä sohvan...

Marraskuun ensimmäisenä tiistaina oli ensimmäinen kunnollinen pakkasaamu. Rapsutin auton jääkerroksen alta ajokuntoon ja liityin osaksi viitostien vilinää. Aamu oli hirmuisen kaunis: maassa oli jo kunnon kerros lunta ja puissa kimalteli kuura. Aurinko paistoi matalalta ja taivas oli herkän vaaleanpunainen. Yhtäkkiä alkoi kuulua ihmeellistä kovaa ääntä ja sitten meno kävi varsin täyssyiseksi, vaikka kiidettiin pitkin sileää asfalttia. Ohjasin auton tien sivuun ja tadaa penkereen puoleinen...

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan eli siis nyt viimeinkin se lupailemani lista 10:stä erinomaisesta syystä muuttaa tänne Kaenuuseen! IHMISET Missään muualla en ole kerta toisensa jälkeen saanut niin sydämellistä vastaanottoa kuin täällä. Minne vain olen mennyt ovat ihmiset olleet ilahtuneita siitä, että olen tänne tieni löytänyt ja halunnut tuoda omaa osaamistani ja panostani tänne. Kainuulaisten rinnassa sykkii lämpöinen sydän, vaikka toki olen eriäviäkin mielipiteitä kuullut. Joku voisi...

Ruska alkaa olla parhaimmillaan ja uunia on alettu lämmittää säännöllisesti. Sähköyhtiö on ilmoittanut perinteiseen tapaansa korottavansa siirtomaksuja tehdäkseen hienoja uudistuksia, joista ei koskaan tule loppua. Huomaan jonkun napsauttaneen yläkerrassa sähköpatterit päälle ja napsautan ne pois ajatellen herttaisesti mitä helvettiä. Illat kuluvat kuunnellen Enni Mustosen Järjen ja tunteen tarinoita ja katsellen kuinka aurinko katoaa horisontin taa päivä päivältä aikaisemmin vain tullakseen...

Pari kuukautta uudessa työssäni kahdeksan tuntia päivässä mummeleiden ja pappeleiden kanssa jutusteltuani olen joutunut kipuilemaan hirveästi ja ollut aikamoisessa ristiaallokossa. Selväksi on käynyt se, että ei me tänne voida jäädä. Lyhyeksi ikuisuudeksi kyllä, mutta emme ikuisesti. Selvää on toki ollut se, että talo käy luultavasti jossakin vaiheessa meille liian pieneksi. Muutto on siis edessä joka tapauksessa. Olemme Miehen kanssa puhuneet myös siitä, että jos muutamme joskus takaisin...

Minun on myönnettävä, etten ollut koskaan kuullutkaan Lundiasta ennen kuin Asikainen sellaisesta kirjoitti muutama vuosi sitten. Selväksi kävi se, että Lundia jakaa kansan kahtia: toisten rakkaustarina on kestänyt sukupolvelta toiselle kun taas toiset ovat saaneet lapsuudentraumoja. Olen palannut Asikaisen postaukseen katselemaan mäntyistä Lundiaa kerta toisensa jälkeen ja yrittänyt miettiä onko se minusta aivan kaamea vai todella ihana. Lopulta tulin siihen tulokseen, että ihmisillä oli...

Olen tehnyt tämän vuoden aikana mahdottoman hyviä ”kosmetiikkalöytöjä”, jotka ovat vakiinnuttaneet paikkansa ostoskorissani. Vähemmän on ehdotomasti enemmän ja se pätee myös purkkien määrään! Tällä hetkellä käytössäni on neljä luonnonkosmetiikan tuotetta ja yksi markettimeikki. Puhdistan ihoni iltaisin Luonkosin öljypuhdistuskakulla. Tilasin kakun alkukesästä kakkoslaatuisten kakkujen outletista, joista Luonkos ilmoittaa aina välillä Instagramin puolella. Käytössäni on Radiant, joka sopii...